top of page

N-S-B Logistics Management Oy on riippumaton kuljetuslogistiikan taloudellisen tehokkuuden kehittämiseen keskittynyt yritys.

Olemme tuottaneet asiakkaillemme säästöjä kuljetuskilpailutusten sekä kustannusanalyysien avulla vuodesta 2013. Vaikka historiamme on verrattain lyhyt, puhuvat vakuuttavat tulokset puolestamme. Käytämme palveluissamme hyödyksi kehittämäämme ohjelmistoa, jolla pystymme muodostamaan tarkan käsityksen markkinahinnoista sekä arvion kuljetusten vuosikustannuksista ja säästöpotentiaalista.

 

Asiakkaamme ovat pieniä, keskisuuria ja suuria yrityksiä joille kuljettaminen on merkittävä osa logistiikkakustannuksia. Asiakkaitamme yhdistävät ennakkoluulottomuus liiketoiminnan ja logistiikan kehittämisessä, sekä halukkuus kilpailuedun kasvattamiseen. Logistiikka onkin yksi merkittävimmistä kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä. Pienet ja keskisuuret yritykset käyttävät keskimäärin 4,6% vuosittaisesta liikevaihdosta yksinomaan kuljetuksiin.

Pyrimme aina tuottamaan asiakaskokemuksen, joka mieluummin ylittää odotukset kuin lupaa liikoja. Toimintamme on joustavaa, luotettavaa ja tehokasta. Pyrimme kehittämään innovatiivisia ratkaisuja, joista on aitoa lisäarvoa asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.

bottom of page